Käymme tässä lyhyesti läpi pääpiirteittään WordPress-lisäosia sekä teeman valintaa. Näillä kummallakin on nimittäin isosti merkitystä siihen kuinka verkkosivusi lopulta toimii sekä sivuston mahdolliseen jatkokehitykseen ja pitkäikäisyyteen.

WordPress-lisäosat, eli tuttavallisemmin pluginit (plugins) ovat sivustolle erikseen asennettavia laajennuksia, joilla voidaan helposti tuoda käyttöön uusia ominaisuuksia tai muutoin helpottaa sivuston rakentamista. Sivustoa ei kuitenkaan kannata vuorata umpeen lisäosilla ja valinnoissa on syytä olla hereillä, sillä lisäosat voivat pahimmillaan olla myös vakava tietoturvariski, sen lisäksi, että hidastavat sivustosi toimintaa huomattavasti.

Teemat ovat sivustosi ulkoasun runko. WordPress tarjoaa sinulle aina heti kätelyssä muutaman oletusteeman käyttöön. Kyseiset oletusteemat ovat kuitenkin hivenen kankeita ja niiden muotoilu isommin vaatiikin jo sitten hieman enemmän koodaustyötä. Tästä johtuen yleisesti ottaen sivuja rakentaessa käytetään joitain muita, hieman sallivampia ja helppokäyttöisyys toimintoja sisältäviä teemoja. Poikkeuksena ovat sitten raskaamman päädyn toteutukset, joissa koko teema saattaa olla ihan räätälöitynä rakennettu, mutta emme tässä kirjoituksessa kuitenkaan käsittele tuota aihetta. Kuten lisäosien osalta, on teeman valinnalla hyvinkin isosti merkitystä sivustosi tietoturvaan ja toimintaan.

WordPress-lisäosien valinta

WordPress-lisäosat ovat kätevä tapa helpottaa työskentelyä ja tuoda lisää ominaisuuksia sivuille. Valintaa tehdessä on kuitenkin syytä pitää mielessä ainakin nämä pari asiaa:

  • Tarvitsenko kyseistä lisäosaa aidosti vai voisiko ominaisuuden toteuttaa helposti ilmankin?
    • Ei kannata asentaa ja käyttää lisäosia surutta, vaikka se äkkiä tuntuisikin helpoimmalta tieltä. Lisäosat kuitenkin raskauttavat sivustosi toimintaa. Aina lisäosia ei tarvitse ja hyvin pienellä koodaustyöllä saadaan toivottu ominaisuus aikaan, ihan ilman lisäosaa.
  • Milloin lisäosa on viimeksi päivitetty, paljonko sitä on ladattu, mitä sanovat arvostelut?
    • Tarkasta aina milloin lisäosa on päivitetty. WordPressille löytyy todella paljon lisäosia, joista osa on kuitenkin jäänyt jo tuuliajolle, eikä kukaan enää huolehdi lisäosan pävittämisestä. Päivittämätön lisäosa saattaa aiheuttaa vakavan tietoturvariskin. Hyvää osviittaa lisäosasta saat myös lisäosan latausmääristä ja sille annetuista arvosteluista.

Lisäosien räätälöinti ja lisäosien rakentaminen

WordPress-lisäosat, kuten WordPress, perustuvat avoimeen lähdekoodiin ja ovat täten myös räätälöitävissä. Lisäosien räätälöinnillä voidaan lisäosan toimintaa muuttaa vastaamaan paremmin juuri omia käyttötarpeita, esimerkiksi poistamalla tai piilottamalla ei haluttuja toimintoja tai luomalla lisäosaan uusia ominaisuuksia ja integraatioita.

Lisäosia voidaan myös toteuttaa täysin räätälöitynä, eli luoda aivan omia lisäosia. Esimerkiksi me Bouncylla olemme toteuttaneet ihan omia lisäosia, kuten vaikkapa WooCommercelle toteutettu tilaustenhallntajärjestelmä äänihälytyksillä. Olemme myös tehneet paljon olemassa olevien lisäosien räätälöintiä.

Hyödyllisiä WordPress-lisäosia

Tässä listaamme muutamia hyödyllisiä WordPress-lisäosia perus verkkosivun tarpeisiin. Alempana, teemojen yhteydessä nostamme esiin vielä muutamia teema sidonnaisia lisäosia.

  • Yoast SEO
    • Yoast SEO:lla saat sivustostasi näppärästi hakukoneystävällisen. Lisäosa myös laatii sivullesi automaattisesti robots.txt ja sitemap.xml tiedostot.
  • GDPR Cookie Compliance
    • Tällä lisäosalle toteutat kätevästi evästehyväksynnän asianmukaisella tavalla, eli niin ettei seuranta evästeet aktivoidu ilman sivustolla kävijän nimenomaista hyväksyntää.
  • Duplicate Page
    • Lisäosan avulla voit helposti kopioida aiemmin luomasi sivun tai artikkelin, jolloin sinun ei tarvitse aina luoda ulkoasua uudestaan, mikäli haluat vain muuttaa asiasisältöä.
  • LiteSpeed Cache
    • Kyseisellä lisäosalla hoidat sivustosi välimuistin ja saat myös muutoin tehtyä sivun nopeusoptimointia.
  • Limit Login Attempts Reloaded
    • Rajoittaa kirjautumisyrityksiä sivullesi, eli estää hyvin tavanomaisia salasanan kokeilijoita, jotka yrittävät tunkeutua sivustollesi.

WordPress-teeman valinta

Aloitetaan sillä, mitä emme suosittele. Emme suosittele valitsemaan raskaita valmisteemoja, sillä ne tekevät sivustasi monesti raskaan ja saattavat vaikeuttaa sivuston jatkokehittämistä. Teeman valinnassa, kuten lisäosissa, varmista myös aina, että teemaa myös ylläpidetään, eli että sitä selkeästi pävitetään aktiivisesti.

Hyvä, monipuolinen ja kevyt teema on esimerkiksi Kadence. Kadencen teema on myös yhteensopiva Elementor-sivustonrakentajan kanssa, mutta mikäli haluat sivustostasi mahdollisimman kevyen ja nopea toimisen, suosittelemme käyttämään ihan WordPressin oletuseditoria, eli Gutenbergiä ja asentamalla lisäosan Kadence Blocks – Gutenberg Blocks for Page Builder Features, jolla helpotat työskentelyäsi huomattavasti ja saat näppärämmin rakennettua kautta linjan responsiivisen sivuston. Jos ajattelit tehdä teemaasii isompia muutoksia, katso aiemmasta kirjoituksesta ohjeet lapsiteeman luontiin:

Voit myös hieman haistella osviittaa verkkosivujen nopeudesta ja toiminnasta käyttämällä Googlen PageSpeed työkalua: https://developers.google.com/speed/pagespeed/insights/
Työkalun avulla voit hieman havainnolistaa itsellesi, miten vaikkapa ensisilmäyksellä visuaalisesti tyylikkäältä vaikuttava sivu aidosti toimii ja latautuuko se esimerkiksi mobiililla tarpeeksi nopeasti kävijöiden selailtavaksi.

Itse käytämme mm. omilla sivuillamme pitkälti tässä mainitsemiamme palikoita ja latausnopeudet olemme kyenneet pitämään erittäinkin hyvinä, ilman suurta ja isotöistä nopeusoptimointia. Alla sivustomme saamaa pisteytystä:

Mobiili

PC

Similar Posts